virtuaalihevonen Princess Coconut VH-61527


© Thomas Ehls

virallinen nimi: Princess Coconut, "Coco"
syntynyt, ikä: 12.02.2009, 5-vuotias *
väri rotu-skp.: musta hannovertamma
säkäkorkeus: 169 cm


kasvattaja: hejdi
omistaja: Amar

koulutustavoite: **
käyttö: kisa- ja jalostuskäytössä
* ikääntyminen: 5 v. + VHKR » 12.1. 6-vuotias
** koulutustavoite: Ko GP, Re 100

Luonteensa puolesta Coco tulee saman lempinimen omaavaan emäänsä. Joskus se osaa käyttäytyä siivosti, korkeintaan nuuhkaisee hoitajaa herkkujen varalta tämän tullessa karsinaan, joskus taas tamma haastaa riitaa kenelle tahansa jo ennen kuin kukaan ehtii karsinaan astuakaan. Onneksi tallissa kuulee jo hyvissä ajoin millä tuulella Coco on, sillä Neiti Nirppanokka-Sähikäinen -kausinaan se hyörii ahkerasti ympäri karsinassaan, kolisuttelee ruoka-astiaa ja paukuttelee ovea vaatien ulospääsyä. Kun joku sitten tulee tamman ahdingostaan vapauttamaan (eli harjaamaan ja varustamaan liikutusta varten), ei Coco paljoa moisesta jalosta teosta välitä vaan jatkaa pyörimistään ja kiinni sidottuna mulkoilee hoitajaa vihaisesti häntäänsä viuhtoen, mutta antaa kuitenkin tehdä hoitotoimenpiteet suht rauhassa. Parempina päivinään Coco jaksaa hädin tuskin kiinnittää hoitajaan huomiota ja käyttäytyy varsin etäisesti.

Kun Cocon tuuliviiriluonne ei hoidettaessa ole ollenkaan kiva, ei se ole sitä varsinkaan ratsastettaessa! Hyvinä päivinään Coco vaatii toimiakseen kevyet avut ja ratsastajan vakaan istunnan, ja kulkee sitten luonnostaan oikein päin, kevyesti liikkuen ja ratsastajaa kuunnellen, vaikkakin mieluusti vähän lintsaillen, minkä vuoksi ratsastajan tulee olla koko ajan tarkkana. Hurjempina päivinään Coco on kuin koko ajan lentoon lähdössä ja haluaisi vain häslätä eikä keskittyä ollenkaan ratsastajan apuihin - jotka pitää muuten antaa höyhenenkevyesti ettei tamma vetäise mitään hernettä suurempaa sieraimistoonsa. Tammaa pitää sitten vain komentaa kärsivällisesti tekemään kaikkea keskittymiskykyä vaativaa, eikä antaa sen vain lompsia menemään kaula pitkänä, ratsastajaa kuuntelemattomana - tämän neiti kyllä osaa halutessaan. Kokoamiset eivät ole Cocon lempijuttuja ja saavat sen helposti viuhtomaan hännällään varsinkin jos ratsastaja on vähänkin liian kovakourainen - lisäyksistä Coco taas innostuu joskus turhankin paljon ja spurttailee sitten mielellään. Tämä neiti vaatii siis itselleen todella taitavan ratsastajan joka osaa ottaa sen mielialavaihtelut huomioon!

Turha kuvitellakaan että Coco kisapaikalla osaisi käyttäytyä siivosti ja fiksusti. Ehei, kisoissa on niin paljon kaikkea katsottavaa, tutkittavaa ja leikisti säikähdettävää ettei tilaisuutta hoitajan ja ratsastajan hermojen repimiseksi vain voi jättää käyttämättä! Vaatii siis hermoja ja rauhallisuutta jotta Cocolle saataisiin edes varusteet päälle, ja pitkä verryttelyaika on kaiken A ja O. Kunnollisen verryttelyn ja siinä ohessa suurimpien energioiden purkamisen jälkeen Cocon kanssa uskaltaa jo mennä radalle esittäytymään, mutta on turha odottaa että tuomareiden intensiivinen tuijotus ja katsojat saisivat tämän tamman edes yrittämään normaalia parempaa esiintymistä ja käytöstä. Kisapaikoille ajelu onnistuu sentään kaikeksi onneksi neidin kanssa ihan sujuvasti, vaikka joskus traikku voi kyllä olla aika pelottavan oloinen kun sinne pitäisi askella..

i. Captain Kidd ii. Cursed Captain iii. Doomed Winter
iie. Waterwaltz
ie. Felicia C iei. Convict Kid
iee. Russian Days
e. Coco Chanel ei. Richard WE eii. Colorado Color
eie. Passions
ee. Isles II eei. Kriegor
eee. Hillies

KRJ:n alaiset kilpailut

Coco kilpailee pääasiassa porrastetuissa, katso ominaisuuspisteet täältä!


© Thomas Ehls

© Amar