virtuaalihevonen Amarn Jocqer VH-67587


© Bob Tarr

virallinen nimi: Amarn Jocqer, "Jocce"
syntynyt, ikä: 13.09.2009, 4-vuotias *
väri rotu-skp.: musta hannoverori
säkäkorkeus: 166 cm


kasvattaja: Amar
omistaja: Amar

koulutustaso: **
käyttö: kisa- ja jalostuskäytössä
* ikääntyminen: VHKR » 13.2. 5-vuotias - ikääntyminen jäissä VRL:n tauon aikana!
** koulutustavoite: Ko Int.II, Re 90, Me 80

Jocce muistuttaa hoidettaessa suuresti lempeää emäänsä, mutta ratsastettaessa siinä on huomattavissa myös isänsä piirteitä - ainakin se ettei ori anna kenen tahansa kiivetä selkäänsä eikä rauhoitu aivan helposti.

Hoidettaessa Jocce on kuitenkin siis varsinainen halinalle joka nauttii erityisesti otsasta rapsuttelusta. Se tutkii ystävällisen uteliaasti jokaisen joka karsinaansa astuu, eikä pane pahakseen mahdollisia herkkupaloja. Sitä saa harjata rauhassa kantamatta huolta varpaille tallovista kavioista tai seinään lytätyksi joutumisesta - Jocce nimittäin seisoo tatin lailla paikallaan niin harjattaessa, pestessä kuin kengitettäessäkin. Suitsittaessa ori laskee päänsä kohteliaasti hoitajan ulottuville ja satuloitaessa sen mielessä ei käväisekään mahdollisuus pullistelemisesta.

Sen sijaan ratsastettaessa Jocce on siis ainakin aluksi aivan erilainen. Se työskentelee kyllä todella mielellään ja auliisti, mutta vain tutun, osaavan ja orin herkkyyteen tottuneen ratsastajan kanssa. Ensimmäiset ratsastuskerrat Joccen kanssa voivat kulua orin lähinnä peruutellessa, loikkiessa sivuttain ja tehdessä mitä ihmeellisimpiä käännöksiä, mutta kun ratsastaja keksii että ori reagoi pieneenkin painonsiirtoon, kevyimpäänkin pohkeen painallukseen ja hienoimpaankin ohjanpuristukseen, alkanee yhteistyö sujua jo vähän paremmin. Aluksi ratsastajan ja Joccen yhteistyötä häiritsevästä orin herkkyydestä on kuitenkin paljon hyötyä kisaradoilla joilla ratsastaja voi antaa minimaalisia, huomaamattomia apuja ja Jocce tottelee korvaansa luimistamatta. Toisaalta pieninkin ratsastajan tekemä virhe voi suistaa Joccen pois tasapainosta ja esittelemään epämääräisiä epäluottamuksesta kieliviä erikoisliikkeitä.

Kisoissa Jocce tykkää esiintyä. Se röyhistelee aina rintaansa koko ajan kisapaikalla, ja tajuaa kyllä milloin on tosi kyseessä tehden kaiken silloin vielä normaaliakin kunnollisemmin, jos mahdollista. Verryttelyssäkään Joccessa ei näy jännityksen häivääkään, ja se onkin ihanteellinen, rento kisakaveri - mutta ei sopiva jännittävälle ratsastajalle, koska ratsastajan jännityksen Jocce kyllä vaistoaa ja voi heittäytyä jännittyneeksi kuin viulun kieli. Kuljetusautoissa matkustaminenkaan ei todellakaan tuota Joccen kanssa ongelmia: se tietää matkan päätyttyä pääsevänsä esiintymään ja kipuaa minkä näköiseen vain kuljetuskoppiin innokkaasti korvat hörössä.

i. Harleqwin ii. Qwinter iii. Rocco MN
iie. Tina Twica
ie. Hannaha Vor iei. Blaco GER
iee. Calina Vor
e. Primetta ei. Cornald Dass eii. Cornaldo IV
eie. Dijana Dass
ee. Primana eei. Konrad Jot
eee. Primwaltzin
Joccen isä on Spiegelungin epäluuloisesti käyttäytyvä musta komistus Harleqwin. Ennen Joccea Harrylle oli syntynyt vasta yksi varsa, mutta vakuuttavien kisanäyttöjen vuoksi siitä odotetaan vielä suositumpaakin jalostusoria, onhan sillä vielä niin kisa- kuin siitosvuosiakin jäljellä. Koulutustasoltaan 163 senttinen ori yltää Intermediaire II -tasolle saakka.
Harryn isä, Qwinter, oli musta, 165 senttiä korkea hannover, joka kilpaili jopa kansallisella tasolla vaativan tason koulukilpailuissa. Orin menestys kisaradoilla perustui upeisiin liikkeisiin ja miellyttämishaluisuuteen, rakenteellaan ori ei voinut kehuskella. Hyvän luonteensa ja koulukisamenestyksensä ansiosta ori oli kuitenkin suosittu jalostuksessa ja sai 12 jälkeläistä.
Qwinterin isä Rocco MN oli poikansa tavoin musta kouluhannover, jolla oli säkäkorkeutta 164 senttiä. Se ei ollut merkittävä tekijä kisakentillä eikä näyttelyissä, mutta luonteeltaan fiksu ori miellytti monia lähialueen tammanomistajia. Ori saikin kahdeksan jälkeläistä ennen luonnollista kuolemaansa 20-vuotiaana.

Qwinterin emä, Tina Twica, oli luonteeltaan hyvin tuittupäinen ruunikko. Sen kipakka luonne karkotti useimmat halukkaat ratsastajat, mutta jonkin verran tamma kuitenkin kilpaili aluetason kentillä vaativissa luokissa viimeisimmän omistajansa kanssa. Samainen omistaja myös tahtoi itselleen temperamentikkaasta, kelporakenteisesta suosikkitammastaan varsan, Qwinterin, joka jäikin 18-vuotiaana menehtyneen tamman ainoaksi varsaksi.

Harryn emä, Hannaha Vor, eli pitkän ajan elämästään samalla henkilöllä jolta lähestulkoon kaltoinkohdellun Harryn ostin. Siksi tammakaan ei ollut mikään luottavainen persoona, eikä sitä sen vuoksi nähty missään oman tallialueen ulkopuolella. Rakenteeltaan ruunikko, 161 senttinen Hannaha oli kuitenkin hyvä, eikä sen sukulinjoissakaan ollut valittamista: kohtelunsa vuoksi huonoluonteinen tamma saikin viisi jälkeläistä, jotka menivät heti kaupaksi. Nykyisin Harryn puolisisaruksia kilpailee jopa kansallisilla koulukentillä asti ja suurissa hevosnäyttelyissä.
Hannahan isä oli upearakenteinen musta ori Blaco GER. Sen omistaja panosti enemmän orin näyttelyttämiseen, eikä se kilpaillut kuin satunnaisesti aluetason koulukentillä vaikeahkolla tasolla. Näyttelyissä se kuitenkin menestyi hyvin, ja lisäksi kelvollisen luonteensa ansiosta se kantakirjattiin ensimmäiselle palkinnolle. Varsoja ori saikin paljolti juuri näyttelymenestyksensä ansiosta jopa 12 kappaletta!

Hannahan emä, rautias Calina Vor, ei tarvinnut omaa kilpailumenestystä tullakseen suosituksi ja kouluhevosten sukutauiluihin halutuksi siitoshevoseksi. Tamma sai elinaikanaan peräti 8 jälkeläistä, eikä koskaan vilkaissutkaan kilparadoilla koulukenttien suuntaan. Näyttelyissä tamma kyllä käytettiin varsojensa kanssa, ja se, kuten myös varsansa, sai paljon kehuja hyvästä käytöksestä ja rakenteestakin. Säkäkorkeutta tammalla oli vain 163 senttiä, ja se menestyi kouluratsujen jalostusmaailmassa paljolti vanhempiensa ansioin.

Myös Joccen emä on Spiegelungin kantahevosiin lukeutuva kouluratsu. Primetta on melko jykevätekoinen ja kookas, 167 senttiä korkea mutta osaavan ratsastajan käsissä uskomattoman kevyesti liitelevä raudikko. Luonteeltaan tamma on todellakin rakastettava erityisesti hoidettaessa, ja saamaansa rakkautta se jakaa eteenpäin varsoilleen joista usein tulee luonteeltaan miellyttäviä tapauksia - Jocce siis tästä osittaisena poikkeuksena.. Varsoja ei Primettalla ennen Joccea ollut, mutta siitoskäyttöön ja pois kisaradoilta se vetäytyikin 11-vuotiaana kilpailtuaan kansallisella Int.I-tasolla asti.

Primettan isä, Cornald Dass, oli kouluratojen upea ilmestys: suurikokoinen, säältään 173 senttinen ja muutenkin jykevä kimo ori veti huomion puoleensa missä ikinä esiintyikin. Sen hienoja askellajeja ihailtiin, eikä varmasti löytynyt montaa joka ei olisi kadehtinut orin mieletöntä tasapainoa ja venymiskykyä. Luonteeltaankin ori oli todella mukava niin käsitellä kuin ratsastaakin, eikä sen lukuisten varsojen omistajista löydy montakaan tyytymätöntä henkilöä.
Niin jykevyytensä kuin puhtaat askellajinsakin Cornald lieni perinyt isältään Cornaldo IV:ltä, jolla kilpailtiin kouluratsastuksen lisäksi valjakkoajossa ja jonka suvusta löytyy monta polvea vanhoja kunnon vaunuhevosia. Väriltään rautias ori ei loistanut rakenteellaan näyttelykehissä, mutta oli joka tapauksessa näyttävä yksilö muuten. Valjakkoradoilla se niittikin menestystä tasaiseen tahtiin, kuten myös kouluratsastuksessa.

Emältään Dijana Dassilta Cornald taas oli perinyt miellyttävän rauhallisen luonteensa. Tamma ei ollut mikään erityisen tunnettu kisakentillä eikä jalostuksessakaan, mutta hyvä jalostushevonen se kuitenkin ainakin Cornaldin perusteella oli - eikä ihmekään, sillä sillä oli takanaan hieno suku. Tamma itse jäi kuitenkin melko tuntemattomaksi nimeksi hannoverjalostuksessa luultavasti paljon omistajansa rahaongelmien vuoksi.

Primettan emä oli Cornald Dass:n vastapainoksi pieni, vähän alle 160 senttiä säkää omaava rautias tamma Primana. Se ei koskaan saavuttanut mitään ihmeellistä, kilpaili epäsäännöllisen säännöllisesti lähinnä VaB-VaA-tasoisissa koululuokissa aluekilpailuissa ja menestyi kohtuullisesti. Tammalla oli kuitenkin hyvä rakenne, vaikka se vähän hennohko hannoveriksi onkin, ja sen vuoksi omistaja päätti panostaa tammaan enemmän siitoshevosena. Sillä oli myös miellyttävä luonne, vaikka tammamaisia kiukkupäiviä silloin tällöin esiintyykin.
Primettan isä oli melkoisen tuntemattomaksi jäänyt ruuna Konrad Jot. Sen luonne häiritsi menestystä niin kisoissa kuin jalostuksessakin, joten sen saatua kaksi varsaa päätettiin se ruunata ja myydä harrasteratsuksi omistajalleen arvottomana. Ennen ruunausta orilla kilpailtiin vain HeC-tasoisissa kilpailuissa sen iän vuoksi, eikä se kilpaillut enää lainkaan ruunauksen jälkeen. Taitojaan ori kuitenkin esitteli kotikentällään ja olisi varmasti pärjännyt ainakin VaA-tasolla jos sen hermot olisivat kestäneet hiukan paremmin..

Primanan emä oli luonteeltaan esimerkillinen raudikkotamma Primwaltzin. Kilparadoilla tästä ystävällisestä ja jopa lammasmaisen lempeästä luonteesta ei kuitenkaan ollut apua, ja tamma jämähtikin kisaradoilla VaB-tasolle. Sen omistaja kokeili tammansa kykyjä myös näyttelyissä, mutta niissäkään tamma ei menestynyt varsin hennolla rakenteellaan. Omistajan viimeinen oljenkorsi olikin jalostuskäyttö, jossa Primwaltzinia käytettiin temperamenttisille oreille hyvillä lopputuloksilla.

jälkikasvu

hann - t. Indira HA (VH11-011-006), syntynyt 6.12.2010, emä: Impulsion NOV (kasv. Roosa)
hann - t. Suprant Dragonera (VH-00000), syntynyt 9.2.2012, emä: Dragonette (kasv. Suprant)

KRJ:n alaiset kilpailut

Jocce kilpailee pääasiassa porrastetuissa, katso ominaisuuspisteet täältä!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

© Amar, sivun taustakuva The Inspiration Gallerystä! Huomaathan että Gestüt Spiegelung on virtuaalitalli!